40+ vuotta ikää, edellisistä kertausharjoituksista jo yli 20v aikaa. Puolustusvoimissa varustus ja taisteluoppi muuttunut, ja uutta kalustoa uudella tekniikalla. Mitä tällaisella kehäraakilla olisi mahdollisesti tarjottavaa rauhanturvaoperaatiossa?

No kävi ilmi, että yllättävän paljonkin.

Suomen Puolustusvoimat kouluttaa todella ammattitaitoista henkilökuntaa, sekä osaavaa reserviä joka ei häviä vertailussa ulkomaisille ammattiarmeijoille. Mutta valitettavasti Kapteeni ei ole yhtä kuin keittiömestari, eikä Majurin arvo pätevöitä sähköasentajaksi. Kun kuvitellaan perinteinen rauhanturvaaja, niin mielikuvaksi tuleekin useimmiten nuori mies- tai naishenkilö, joka partioi rajalinjoja pitkin YK:n sinisissä liiveissä ja kypärä päässään. Ja tämä pitääkin pääosin paikkaansa. Mutta niin nohevia taistelijoita kun nämä meidän nuoret alfaurokset ja -naaraat ovatkin, tarvitsee heidän operaationsa myös paljon erilaista taustavoimaa ja huoltojoukkoja. Tässä astuukin ammattitaitoiset, ja jo elämää nähneet reserviläiset esille.

NSE eli National Support Element tarjoaa operatiivisille joukoille paljon erilaisia tukielementtejä ja muotoja. Operaatiosta riippuen, joukossa voi olla esimerkiksi sähköasentajia jotka pitävät leirin sähköverkon pystyssä. On kylmäasentaja (kuten itsekin olin) joka huolehtii pakkasvarastojen ja ilmalämpöpumppujen toiminnasta. Taloustoimiston erilaiset henkilöt huolehtivat niin paikallishankinnoista kuin rahan liikkeistä muutenkin. On pappia ja kuraattoria jotka pitävät huolta hengellisestä hyvinvoinnista monellakin eri tasolla. Ammattikuljettajat huolehtivat materiaalin ja henkilöstön liikuttamisesta. Mikään tarvike ei olisi tallessa ilman sitä yhtä pakollista äksyilevää varastomiestä, ja maailmanloppu koittaa jos netti on poikki. Siksi on onneksi ammattilaiset siihenkin.

Paljon nähtiin, paljon koettiin. Mikään ei tuota niin läheisiä ja hyviä ystäviä kuin yhteistoiminta välillä hyvin haastavissakin olosuhteissa. Nämä ystävyydet tulevat säilymään läpi elämän.

Oletko koskaan ajatellut että sinustakin voisi olla siihen? Mitäpä jos ottaisit asiasta selvää? Kadu mielummin sitä mitä teit, kun mitä jätit tekemättä. Laita tästä hakemus sisään:

https://puolustusvoimat.fi/web/kansainvalinen-kriisinhallinta/hae-rauhanturvaajaksi

P.S. Yleisin syy koulutukseen hylkäämisestä on huono kunto. 2300 pitäisi Cooperissa juosta. Aloita treenisi siis hyvissä ajoin.